LYHYT HISTORIA

Sotkamon mieslaulajien luojana ja isänä voidaan kiistatta pitää kunnanlääkäri Martti Tolvasta, joka kutsui koolle perustavan kokouksen helmikuussa 1936. Tolvanen kuitenkin kuoli yllättäen jo seuraavana vuonna ja hänen seuraajakseen nousi kanttori Antti Silvennoinen. Ammattilaisena hän toi tarmokkuutta kuoroon. Kaikkiaan yhdeksän vuoden ajan hän kehitti kuoroa pitkin harppauksin eteenpäin sodan aiheuttamista ongelmista huolimatta.

Silvennoisen jälkeen johtajan roolia kokeilivat useat henkilöt. Naisenergiasta mainittakoon Tyyne Kohonen ja legendaarinen kanttori Väinö Hukari. Lisäksi johtajan roolia kokeilivat monet muut, sillä asema ei tuntenut ammatillisia rajoituksia.

Siirryttäessä 1940-luvulle, olivat kuoron toiminta ja ohjelmisto jo hyvin tasokkaita. Kuoroa kohtasi kuitenkin vielä uusi onnenpotku, kun he saivat johtajakseen kanttori Juho Nisulan. Ammattilaisen jälki näkyi ja saavutuksia kertyi kuorolle. Vierailut naapurikuntiin toivat tunnustusta kuorolle. Nisula jätti jälkeensä Sotkamo-laulun, joka kuuluu vieläkin kiinteästi kuoron ohjelmistoon.

1960-luvulta 1980-luvun alkuun kuoron toiminta oli täysin jäissä. Lupaavat alut kuivuivat joko harrastajien puutteeseen tai innostukseen. Kuitenkin 1980-luvun alusta mainittakoon kanttori Eero Viitaniemi, joka nosti kuoron toiminnan uusille siiville.

Vuonna 1982 joukko laulajia kokoontui rekisteröimään kuoron sen tutuksi tulleella nimellä: Sotkamon Mieslaulajat ry. Nostettuaan kuoron takaisin jaloilleen, Viitaniemi jätti paikkansa kuoron johtajana ”rivimiehelle”, opettaja Taisto Partaselle. Alkoi ns. ”Taiston kausi”, jolloin vallitsi tinkimätön harjoittelu, haastavat teokset ja konsertit. Taiston kaudella oli myös kuoron 50-vuotiskonsertti, joka osoittautuikin menestykseksi.

Taiston jälkeen vuonna 1989 tahtipuikkoa alkoi heilutella Matti Tuomi. Matin idea oli tuottaa kuoron lauluja kaseteille ja jakaa niitä Sotkamon veteraaneille. Hän sovitti myös monia kappaleita kuorolle.

Kuoro valmistautui jälleen vuonna 1996 merkkivuoteen 60 ja sen juhlakonserttiin. Kuoro oli jo tällöin lunastanut paikkansa sotkamolaisena kulttuuriäänenä.

Tuomen muuttaessa vuonna 2004 Tampereelle, kuoron täytyi jälleen etsiä uutta johtajaa. Etsiminen ei ollut vaikeaa, sillä jo pitkään säestänyt Olli Pautola tarttui tahtipuikkoon. Nyt soivat tangot, valssit ja Beatlesit, kuitenkaan unohtamatta perinteisiä mieskuorolauluja, joihin jokainen johtaja ja kuorolainen on tuonut omia piristäviä elementtejään.

Vuonna 2016 Äitienpäivänä kuoro juhli 80–vuotista taivaltaan ja on edelleen syvällä sotkamolaisessa musiikkielämässä.

Syksyllä 2019 Olli puolestaan luovutti kuoron johtajuuden Pekka Partaselle.